Meitä toisenlaisiakin on: osa meistä tunnistaa itsensä mielikuvituskokiksi ja osa ei, harmi kyllä. Ne jotka eivät ymmärrä että mielikuvituskokkaaminenkin on ihan oikea juttu ja fiksua, surevat saamattomuuttaan ja huokailevat ihanien reseptien äärellä, mikseivät lopulta koskaan kokeile niitä? Nyt huokaukset poikki ja nauttimaan omasta antoisasta roolista, mielikuvituskokkailusta!
Voihan toki olla niinkin että joillakin esteenä on osaamattomuus, saamattomuus, uusavuttomuus, välineiden puute, kiire…. Blaablaa. Uskon että syynä on useimmiten se, etteivät nämä ihmiset oikeasti edes halua tehdä tai maistella kaikkia niitä reseptien ruokia, kattaa pöytäänsä männynkäkkyrää ja silkkikuukkeleita vaan vain mielikuvittelevat niitä – mutta eivät ehkä ihan ymmärrä että se on ihan ok. En minä halua kaappieni täytteeksi macademiaöljyä tai avokadon kaivamishaarukkaa, toinen toistaan hienompia mausteita löytääkseni ne sieltä 12 vuoden jälkeen…
Olkaamme siis mielikuvituskokkeja ja ylpeitä siitä!
Minä siis olen aidosti ja iloisesti mielikuvituskokki. Minä ahmin ruokalehtiä, ruokapalstoja, ruokablogeja ja tv:n ruokaohjelmia. Mutta en minä koskaan niitä ruokia tee, ei aikomustakaan! Ja en tee koska en halua: se ei ole se minun juttuni vaan minut saa säihkymään intohimoinen ja innostunut mielikuvituskokkaaminen, se on minun upea elämyksellinen harrastukseni. Osaan myös kertoa kaikista upeista resepteistä ja inspiraation lähteistä muillekin, jopa tavalla josta saattaa ehkä saada käsityksen että olisin myös hyvä kokki. No äh, eläkää siinä käsityksessä jos haluatte. Mutta en minä siis ole, paitsi mielikuvituksessani.
Oikeasti keittiössä olen jämähtänyt samoihin ruokiin enkä muuta haluakaan: ravintolat tarjoavat riittävää vaihtelua syömiseen ja se riittää.
Koska mielestäni mielikuvituskokkaaminen ei ole saanut vielä sille kuuluvaa järeää ja ansaittua asemaansa, pidän tätä mielikuvituskokin blogia: tässä blogissa jaan kanssanne ihania reseptejä joihin olen tutustunut ja kerron miten niitä mielikuvituskokataan!
Ja nyt, pannut ja kapustat kaappiin ja matkaan, kohti ihania mielikuvituksellisia makumaailmoja 😊
Hilkka Nisula
Ooh! Olen ollut naimisissa yli 50 vuotta, mutta minä EN voi heittää roskiin nuorena rouvana keräämiäni ruokareseptejä repaleisessa kansiossa! Kansio alkaa kellastuneella ruoka-aineplänttien koristamalla jostakin kaupasta saadulla kirjasella-”107 leivinohjetta”.
Joo, näyttää viittaavan tiettyyn suuntaan, koska sisällysluettelosta sattuu silmään ”SOK:n juhlakiekko”, joka on kyllä sekin jäänyt leipomatta. Sconesit näyttävät tulleen kokeilluiksi; sivukin on kadonnut, ehkäpä se on siirretty erityiskansioon, jonka on saanut nokkelan nimen ”Vakioletut”. (Ei sisällä lettuja.)
Wieninleipien kanssa oli mennä hermot! Tiedättehän ”kaulitaan ja käännetään, kaulitaan ja käännetään… voi pursuu reunoilta…
Sitten seuraa omavalintaisia leikattuja ja liimattuja reseptejä paksusti! Katseltu on ja esimerkiksi uunijäätelöä piti kerran kokeilla; taisi onnistuakin! Mutta useimmiten turhauduin selatessani yhä pullistuvaa kansiotani. Kuka viettää kaiken aikansa keittiössä? Pahinta olivat ”syömme tällä viikolla”-tapaiset tietyn jakson ajaksi jonkun toisen suunnittelemat menyyt!
Kerran lapset mökillä kysyivät kesäaamuna: ”Äiti, mitä meillä on aamupalaksi?”
– Linnunlaulua! tiuskaisin äärimmäisen epä-ihanne-emännän tyyliin, voitelin kasan voileipäkeksejä voilla ja sen päälle appelsiinimarmeladia. Se äkäisen äidin hätävara sai nimekseen ”Linnunlaulu” ja muistan niitä syödyn usein jälkeenkin päin. (Tätä reseptiä saa vapaasti kopioida ja toteuttaa, jos siltä tuntuu…)